Hallitusehdokkaat 

Ehdolle asettuminen päättynyt. Hallitusvaalien tulokset julkaistaan syyskokouksessa 24.11.

2. Essi Suuriniemi

Hei! Olen Essi Suuriniemi, 4. vuoden luokanopettajaopiskelija. Tämän lisäksi opiskelen käsityön ja erityispedagogiikan sivuaineita. Kuluvina vuosina olen työskennellyt mäellä eri järjestöissä ja työryhmissä. Järjestöurani olen aloittanut harrastejärjestö Teatteri Qmeen riveissä, koska esittävä taide ja luovuus ovat itselleni tärkeitä tapoja ilmaista itseäni. Harrastejärjestön toiminnasta rohkaistuneena olen hakeutunut ensin saavutettavuustyöryhmän riveihin, sen jälkeen TK Killan hallitukseen ja lopulta kasvatustieteiden tiedekunnan johtoryhmään opiskelijajäsenen varajäseneksi. 

Opiskelijoiden edun valvominen, sen parantaminen ja epäkohtien esille tuominen ovat omassa arvopohjassa etunenässä. Olen toiminut edunvalvonnassa mukana TK Killan riveissä vuoden verran ja tänä aikana päässyt tekemään tiivistä yhteistyötä niin paikallisten TYY:n ja SOOL:in toimijoiden kanssa kuin itse hallitusten jäsenien kanssa. Lisäksi olen saanut toimia läheisessä yhteistyössä usean Seminaarinmäen omien opettajien kanssa.

Rauman kampuksen tulevaisuuden ollessa yhä epävarmempi tarvitsemme opiskelijoina vahvaa edunvalvontaa, avoimempaa tiedotuslinjaa ja tiivistä yhteistyötä mäen ainejärjestöjen keskuudessa. Yliopiston päätöksenteossa tulisi aiempaa enemmän näkyä nimenomaan opiskelijoiden etu ja painottaa laadukkaan opettajankoulutuksen merkitystä. Nämä ovat aiheita, joita haluan ajaa eteenpäin. Lisäksi haluan varmistaa, että yliopistojen saavutettavuuskäytänteet ovat ajantasaiset sekä mahdollistavat kaikkien tasavertaisen osallistumisen niin yliopiston kuin järjestöjen toimintaan. 

Luonteeltani olen menevä, oikeudenmukainen, mutta myös huumorintajuinen. Arvostan hyviä keskusteluja ja rakentavaa kritiikkiä - myös omasta toiminnastani! Haluan toivottaa kaikille mäen opiskelijoille hyvää loppuvuotta ja jaksamista viimeisiin puristuksiin! Moikataan kun tavataan! 

Essi Suuriniemi tulee myös asettumaan ehdolle puheenjohtajaksi.

3. Verna Myllymaa

Heippa! Olen Verna Myllymaa, toisen vuoden luokanopeopiskelija. 

Mulle vaikuttaminen on aina ollut intohimo ja olen tehnyt paljon töitä vaikuttamisen ja yhteisen hyvän vuoksi. Olen ollut monen vuoden ajan mukana nuorisovaltuustossa ja sen kautta päässyt mukaan moniin erilaisiin vaikuttamisverkostoihin. Koko koulutaipaleeni olen myös toiminut oppilaskuntien hallituksissa. Koen olevani osaava ja aikaansaava, ja siksi mielestäni olisin hyvä vaihtoehto Opekkaan hallitukseen. 

Opekkaan hallituksessa haluaisin erityisesti huolehtia edunvalvonnasta eli siitä, että kaikki meidän opiskelijat saisivat äänensä kuuluviin ja, että kaikilla meillä olisi hyvä olla Mäellä. <3 Tapahtumien järjestäminen kuulostaa myös mielenkiintoiselta tehtävältä! 

Tsemppiä syksyn loppuihin opintoihin, muistakaa välillä myös ottaa rennosti. Nähdään Mäellä <3

4. Julia Lähdemäki

Olen Julia Lähdemäki, tuttavallisemmin Julle. Ikää löytyy 24 vuotta ja opiskelen maisteriksi varhaiskasvatuksen puolella. Taustaltani olen varhaiskasvatuksen opettaja ja erityisopettaja. Luonteeltani olen avoin, empaattinen ja helposti lähestyttävä, minkä koen olevan suuri vahvuus järjestötoiminnassa. Olen vahva tiimipelaaja, enkä pelkää ottaa vastuuta.

Olen aktiivinen järjestötoimija vahvalla kokemuksella. Olen toiminut aikaisemmin pari vuotta tapahtumien järjestäjänä aiemmissa opinnoissani Tampereella. Tällä hetkellä toimin Rauman kampuksen SOOLin aluetoimijana ja harrastejärjestö Ylioppilasteatteri Qmeen tiedotusvastaavana sekä yliopiston opiskelijatuutorina. Opekkaan hallituksessa minua kiinnostaisi eniten edunvalvonta ja SOOL-vastaavuus. Haluan olla mukana ajamassa kampuksemme opiskelijoiden etuja ja oikeuksia, kuten saavutettavuutta ja yhdenvertaisuutta. Kampuksemme tarvitsee varmaa edunvalvontaa erityisesti nyt, kun tulevaisuus on yhä epävarmempi. Meidän on tärkeää saada opiskelijoiden ääni enemmän kuuluviin päätöksenteossa. 

Edunvalvonnassa avainasemassa ovat hyvät kommunikointitaidot, sillä järjestön edunvalvonta on tekemisissä muun muassa opiskelijoiden, opettajien sekä eri tahojen kanssa kuten TYYn ja SOOLin kanssa. Kokemuksestani on varmasti hyötyä hallituksessa. SOOL vastaavana olisin tiiviissä tekemisissä uuden aluetoimijan kanssa ja toimisin yhteyshenkilönä SOOLin aluetoimijan ja hallituksen välillä.

Hurjasti tsemppiä kaikille loppuvuoteen ja nähdään kampuksella!
ps. Jos näette kultapöksyjen seassa vihreät haalarit, joissa on keltaista, niin se olen mä :D

5. Julia Rantala

Moikka! Olen Julia, 22-vuotias ensimmäisen vuoden luokanopettajaopiskelija. Olen lyhyen, vasta syksyllä alkaneen opiskelu-urani aikana innostunut järjestötoiminnasta, ja haluan päästä osaksi Opekkaan hallitusta, jotta voin vaikuttaa omalla panoksellani Seminaarinmäellä tapahtuviin asioihin kuten edunvalvontaan, opiskelijoiden hyvinvointiin ja tapahtumiin. Kahvilapäälikkönä toimineena hallinnolliset asiat ovat tuttuja ja vastuun ottaminen onkin mieluisaa ja tuntuu omalta. Luonteeltani olen oikeudenmukainen, jonka näen vahvuudeksi tulevassa hallitustoiminnassa, sillä Opekkaan yksi tärkeimmistä tehtävistä on edunvalvonta ja Mäen opiskelijoiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Pidän myös tapahtumien organisoimisesta, joita Opekas järjestää ahkeralla otteella. Olen avoin, ulospäinsuuntautunut ja sosiaalinen, ja tulen monien eri ihmisten kanssa toimeen. Uskon hyvällä yhteistyöllä työskentelyyn ja sen tehokkuuteen, ja haluan olla osa innokasta hallitusta, missä tehdään yhdessä päätöksiä. Toivottavasti tulet äänestämään, ja erittäin hyvää pian alkavaa joulun aikaa sinulle!

6. Iida Oksanen

Moikku,
Tääl kirjotelee Iida Oksanen aka koutsi. Ikää löytyy 22 vuot ja opiskelen toista vuotta luokanopeks. Oon kotosi Turuust tai oikeestaa tarkemmin ottaen Littoisten lintukodost.

Valitkaa mut hallitukseen, jos haluutte rentoa meininkiä ja hulvatonta hauskanpitoa. Sen lisäks mulla pysyy kyllä narut hyppysissä ja huolehdin ympärillä olevien hyvinvoinnista. Oon sosiaalinen, avoin ja helposti lähestyttävä.

Hallitustoimintaan haluan lähteä mukaan vaikuttamaan mm. tapahtumien järkkäämiseen ja uusien yllättävien sellasten ideoimiseen. Somen puolelle voisin kans sormeni vähän törkätä. Pidetään sempun lippu korkealla ja OKL Raumalla!

Tsempit kaikille loppuvuoteen. Nähdään mäellä! :D 

7. Iida Ahvenniemi

Hei!
Oon Iida tai Mustikka ihan kumpi vaa käy kutsumanimeks. Oon toisen vuoden opettajaopiskelija ja mulla on myöhemmin tähtäimessä erityisopettajan opinnot.

Mulle lähelle sydäntä on itsensä ilmaisu ja teatteri, jonka takia on mukana Qmespeksissä toista vuotta. Olen tänä vuonna markkinointivastaava sekä tulen toimimaan Qmen hallituksessa 2023. Mulla on järjestötoiminnan lisäksi kokemusta myös oppilashallituksen toimista. Molemmat vastuutehtävät on opettanut mulle paljon yhteistyötaidoista, tapahtumien järjestämisestä sekä rohkeudesta tehdä jotain uutta. Mulle on tärkeää päästä näkemään miten asiat pyörii omassa yhteisössä sekä auttaa että rakentaa sitä eteenpäin. Mä en ole ehkä äännekkäin, mutta varmasti aktiivinen ja luotettava tiimi pelaaja. Mä tuun kyllä paikalle, vaikka sataa kaatamalla ja mulla on kepit (totisinta totta). 

Opekkaan hallituksessa mä haluisin toimia somen puolella sekä rakentaa erilaisia isomman tai pienemmän kynnyksen tapahtumia. Kaikista tärkeintä olisi tehdä meidän opiskelijoiden elämästä vieläkin mielekkämpää sempun mäellä. 

Itsellä ainakin alkaa painaa näin loppu vuodesta kouluhommat, mutta onneks joululoma häämöttää tunnellin päässä. Toivon teille kaikille mahdollisimman hyvää ja rentoa loppu vuotta!

8. Mikko Peltonen

Terve! Se on Peltosen Mikko, ensimmäisen vuoden VAKA-opiskelija. Olen 34-vuotias alanvaihtaja Eurajoelta. Entisessä elämässä on tullut kierrettyä muun muassa telakoita ja meriä laivasähkömiehenä, joten johtotehtävät ovat tulleet tutuiksi. Tämän lisäksi olen myös ollut kunnossapitoukkelina kokeilemassa laitostumista Harjavallan suurteollisuuspuistossa sekä Säkylän varuskunta-alueella. Aikaansaavana puurtajana olen myös ehtinyt kerryttää kokemusta luottamustoimista. Olen aikoinaan toiminut ammattiyhdistyksen paikallisosaston hallituksessa sekä työmaalla työsuojeluvaltuutettuna. Nykyisin toimin muun muassa lasteni koululla vanhempainyhdistyksen puheenjohtajana sekä erään raumalaisen urheiluseuran hallituksessa.

Opiskelemaan lähdin sillä ajatuksella, että pyrin hankkimaan mahdollisimman paljon erilaisia kokemuksia yliopistoajalta. Qmeen olen lähtenyt mukaan osaksi lavastetiimiä, sekä Lastopetin toimintaan osallistun hallituksen varajäsenenä. Opekkaan hallituksessa toimiminen toisi osaltaan uusia kokemuksia itsellenikin, mutta toisaalta kerryttämästäni kokemuksesta olisi varmastikin hyötyä toiminnan kehittämisessä.

Jaksuhalit vaan kaikille ja nähdään mäellä!

Hello! This is Mikko Peltonen, first year student on the early childhood teacher education program. I'm a 34-year-old career changer from Eurajoki. On previous life I used to work on shipyards and seas as a ship electrician, and experimented institutionalizing on the Harjavallan suurteollisuuspuisto and Säkylä garrison as a maintenance technician. I'm used to be representative as I've been involved in board activities on a local labor union, parent association and in a sports club. I've also been a health and safety representative on a certain company.

I started my studies with the idea that I would try to gain as many different experiences as possible on my time in the university. I've for example joined Qme as a part of the staging team and I'm an alternate member on the board of Lastopet ry. Joining the board of Opekas would bring me new kind of experience but also my previous knowledge could be useful when developing the operations.

Take care! I'll see you at Semppu!

9. Vanessa Heilimö

Heips,
Oon Vanessa, 22-vuotias ja ekan vuoden lokki. Luonteeltani oon eloisa, pirskahteleva ja innostuva. :) Tykkään touhuta ja osallistua kaikenlaiseen, ja mut saa kyl mukaan ihan mihin vaan! Kaikest voi aina oppii, ja sen takii ois ihanaa päästä järjestötoiminnan kautta kuulemaan ja oppimaan paljon lisää.

Tärkeinä arvoina pidän oikeudenmukaisuutta ja kunnioittamista, jotka näkyy myös merkittävinä Opekkaan ydintehtävässä opiskelijoiden edunvalvojana. Lisäksi arvostan ystävällisyyttä ja luotettavuutta, ja näiden pohjalta haluun lähtee tähänkin hommaan mukaan!

Ideoita ja ajatuksia löytyy, joten ois mahtavaa päästä kehittelemään ja hyödyntämään niitä yhteistoiminnalla Opekkaan hallituksessa. Tykkään suunnitella ja tehä asioita yhdessä, ja niin ne parhaat ideatkin yleensä syntyy! 

Yhteisössä on voimaa! Ja nään hyvän yhteishengen merkityksellisenä niin meidän jokaisen opiskelujen kuin hyvinvoinninkin kannalta. Tärkeetä olis siis ylläpitää ja varjella Sempun yhteishenkeä #myllymäenhenki. <3

Hallituksessa olis mahtavaa päästä hyppäämään Annun <3 suuriin saappaisiin sihteerinä. Sihteerin hommat vaikuttaa super mielenkiintoisilta ja monipuolisilta. Must tuntuu, et sihteerinä pääsisin myös hyödyntämään omia vahvuuksia ja tekemään paljon kivoja juttuja! 

Toivon kaikille kaikkea hyvää ja mahdollisimman ihania hetkiä, oot vaiks kui ihana! Nautitaan, nauretaan ja ollaan yhdessä. Tsemppiä loppuvuoteen ja syksyn viimeisiin opintoihin, kyl me jaksetaan viel! <3

10. Venla Pihanperä

Heippa! Olen Venla, 20-vuotias ekan vuoden lokki. Haluaisin Opekkaan hallitukseen pitämään yllä Sempun hyvää yhteishenkeä ja perinteitä sekä edistämään opiskelijoiden hyvinvointia.
Luonteeltani olen avoin, pirteä ja sosiaalinen. Tulen toimeen kaikenlaisten ihmisten kanssa. Tykkään olla mukana ja osallistua kaikkeen. 

Minulla on kokemusta VPK-toiminnasta ja olen siellä päässyt organisoimaan useita erilaisia tapahtumia. Lisäksi olen ollut mukana järjestämässä erilaisia lasten leirejä. 

Luonteeltani olenkin kekseliäs ja aikaansaava, josta on varmasti hyötyä esimerkiksi tapahtumatiimissä. Näiden lisäksi Sempun opiskelijoiden hyvinvointi ja edunvalvonta on lähellä sydäntä, etenkin näin epävakaana aikana. Haluaisin päästä antamaan oman panokseni Mäen opiskelijoiden eteen myös tällä saralla. Itsellenikin Rauman kampus on jo tässä ajassa tullut hyvin tärkeäksi. 

Ihanaa, että pian on jo joulukuu! Hyvää joulunodotusta ja loppuvuotta kaikille!

11. Mila Aaltonen

Heips! Olen Mila Aaltonen ja olen kotoisin Porista. Olen 26-vuotta ja opiskelen varhaiskasvatuksen maisteriksi sivuaineenani psykologia. Valmistuin varhaiskasvatuksen kandidaatiksi Raumalta pari vuotta sitten. Olen luonteeltani sosiaalinen, rehellinen ja oikeudenmukainen. Rakastan uusien asioiden organisointia ja järjestämistä. Pidän yhteistyöntekemisestä eri tahojen ja muiden hallitusten kanssa.

Järjestöhommista kiinnostuin jo alakoulussa, jossa kuuluin oppilaskunnanhallitukseen. Olen kuulunut erilaisiin hallituksiin ja toimikuntiin siitä lähtien. Yliopistoon päästyäni liityin Qmeen hallitukseen, ensi vuonna alkaa neljäs vuoteni harrastevastaavana. Qmeen hallituksen lisäksi olen kolmatta vuotta speksin tanssivastaavana. Teatteri, tanssi, musiikki ja kaikki taide ylipäänsä ovat lähellä sydäntäni.

Opekkaassa minua kiinnostaa taphtumatiimi, erityisesti kansainvälisyys. Olen itse asunut Englannissa kimppakämpässä, jossa puhuttiin viittä eri kieltä. Uskon pystyväni tavoittamaan, kuinka hankalaa on, kun ei puhu valtaväestön kanssa samaa kieltä ja kuinka yksinäiseltä voi tuntua asua pitkän matkan päässä perheestä ja ystävistä.

Haluaisin Opekkaan hallitukseen päästäkseni vaikuttamaan minulle tärkeisiin asioihin, joihin kuuluvat yhdenvertaisuus ja opiskelijoiden hyvinvointi. Minulle on tärkeää, että kaikki mäen opiskelijat saavat äänensä kuuluviin ja tuntevat kuuluvansa joukkoon.

Nähdään mäellä! (:

Hey! My name is Mila Aaltonen and I am from Pori. I am 26 years old and studying for a master's degree in early childhood education and care with a minor in psychology. I graduated with a Bachelor of Early Childhood Education from Rauma two years ago. I am social, honest and fair by nature. I love organizing new things and working with different parties.

I became interested in organizational work already in primary school, where I was a member of the student union board. I have been a member of various boards and committees ever since. After getting into university, I joined Qmee's board and next year is my fourth year as a hobby manager. I am also the dance manager in Speksi for the third year in a row. Theatre, dance, music and all arts, in general, are close to my heart.

In Opekkas, I am particularly interested in internationality and the events team. I have lived in England in a shared apartment where people spoke five different languages. I believe I can imagine how difficult it is when you don't speak the same language as most of the population and how lonely it can feel to live a long distance away from your family and friends.

I would like to join the Opekas Board to influence issues that are important to me, which include equality and student well-being. It is important to me that all the students have their voices heard and feel that they belong.

See you on campus! (:

12. Mikael Ristimäki

Moikka! Olen Mikael "Miksu" 30-vuotias neljännen vuoden luokanopettaja opiskelija. Haen Opekkaan hallitukseen kolmatta kautta. Toimin menneenä kautena edunvalvontatiimissä ja sitä ennen fuksivuotenani liikunta ja hyvinvointi vastaavana. Haluan hakea Opekkaan hallitukseen vielä kerran koska koen aiempien kausien kokemuksesta olevan hyötyä erityisesti nykytilanteessa. Olen oppinut edellisiltä kausiltani paljon yhteistyöstä, ainejärjestö toiminnasta sekä itsestäni ja haluankin jatkaa oppimani jalostamista uudella kaudella ja jatkaa kehittymistä. Minusta hallituksessa on tärkeää olla sekoitus uusia sekä vanhoja toimijoita koska näin uudet ja luovat ideat saadaan kulkemaan vanhan tiedon ja perinteiden kanssa käsikädessä.

Uudessa Opekkaan hallituksessa minua kiinnostaa edunvalvonta sekä tapahtumien järjestäminen. Tahdon jatkaa Seminaarinmäen opiskelijoiden hyvinvoinnin eteen työskentelyä. Toimin #sempunhenki työryhmässä ja mielestäni nämä toimisivat hyvänä kombona. Olen luotettava ja helposti lähestyttävä sekä avoin. Nykytilanteen valossa toivotan jokaiselle mielenrauhaa ja toivoa tulevaisuuteen. Mua saa aina tulla vetämään hihasta ja nähdään Mäellä #MyllymäenHenki.

13. Ronja-Eerika Kantonen

Moro ny! Mä oon Ronja-Eerika, pian 22 vuotta, toisen vuoden vaka ja moni on varmaan törmännyt muhun ja mun pinkkiin tukkaan kampuksella ja Narrissa. Oon Turusta alunperin, mutta muutaman vuoden asunu teininä myös Raumalla (joten vois sanoo et tunnen Rauman ku omat taskuni ;)).

Mua vähän ujostutti ekana vuonna hakee mihinkään järjestötoimintaan mukaan, mutta nyt toisena vuonna katoin peiliin ja sanoin "you can do it!". Uskaltaisin sanoo, että aika moni Mäellä tietää/tuntee mut ja haluaisinkin Opekkaan hallituksessa päästä vielä paremmin tutustumaan ja verkostoitumaan. Tykkään ihan sikana yhessä tekemisestä ja haluun vaikuttaa jokasen viihtyvyyteen meidän rakkaalla Seminaarinmäellä. Oon kiinnostunut aika lailla mistä vaan ja innostun, välillä vähän liikaakin suunnittelemaan kaikkea.

Opekkaan hallitukseen pääseminen merkitsisi isosti mulle sitä, että voisin omalla toiminnalla vaikuttaa jokaisen meidän hyvinvointiin ja yhdenvertaisuuteen. Haluaisin saada kokemusta hallituksessa toimimisesta ja myöskin laajentaa omaa perspektiiviä asioihin vaikuttamisen kautta. Olen ihmisenä super aurinkoinen, energinen ja hyväsydäminen. Yritän aina löytää asioista positiivisen puolen ja uskon, että kaikki asiat ovat järjestettävissä <3.
Halataan kun tavataan, nähdään Mäellä!

Ps. Mun mukana saatais hallitukseen mukaan Fiia-husky maskotiks!!

14. Iida Aaltio

Morjesta kaikille!

Meikä on Iida ja oon 25-vuotias jokapaikan tamppaaja alunperin Mansesta. Sempulla tamppailen nyt kolmatta vuotta ja joskus tulevaisuudessa meikästä valmistuu luokanopettaja, ehkä jollain liikunnan höystöllä. Aika usein muhun voi törmätä Sempulla ja useinmiten näytän sillon tolta, miltä tossa kuvassakin...

Ensteks mahtavimpia juttuja mulle täs maailmas on toisten auttaminen ja ihmisten ympäröimänä touhuaminen. Oon päässy tätä ideologiaa jo vuoden Opekkaan riveissä toteuttaan ja mielelläni jatkaisin vielä toisen vuoden tätä ilosanoman levittämistä. Oon toiminut viime kaudella some-vastaavana ja oonkin sen myötä päässyt tekeen tosi monipuolisesti hommia, mikä mulle on sopinut, sillä tämä neiti on valmis kaikkeen. Oon myös ihminen joka omaan maagisen mielikuvituksen ja oon valmis sen avulla edistämään Sempun mahtavia meininkejä jatkossakin. Oon mainio löytämään ratkaisuja kinkkisissäkin tilanteissa ja hyvin tuun myös yleensä juttuun kaikenlaisten tyyppien kanssa!

Opekkaassa haluisin päästä luomaan lisää uutta sekä vanhaa ja hyödyntämään omaa osaamistani, jota oon elämässäni kartuttanut. Oon siis valmis kohtaamaan uusia haasteita hoitaen tehtävän kuin tehtävän tamperelaisella ylpeydellä ja pilke silmäkulmassa.

Iloa ja valoa kaikille, heilutellaan kun tavataan!

Syysterveisin Iida

Hey everyone!

I'm Iida and I'm third year PTE and my minor is PE. I'm very outgoing person and I love to help others. That is why I would like to be part of the Opekas board next year also. I have been at Opekas for one year now and my resbonsibility has been social media. (Sorry about all the bad English there). I would like to continue my work at Semppu and for the well being of all the students here.

Lets greet when we meet!

Autumn regards Iida

15. Kerttu Mäkinen

Moikka!
Oon Kerttu Mäkinen ja ikää on 20 vuotta. Opiskelen nyt toista vuotta luokanopettajaksi ja oon Tampereen vahvistus Raumalle, jota myös Opekas tarvii! :) 

Opekas tarvitsee henkilöä, joka laittaa hommat pyörimään ja opiskelijat viihtymään! Oon helposti lähestyttävä ihminen ja haluan tänne sempulle hyvää sekä rentoa mieltä, koska sillä pärjää pitkälle! Vastuullisuus, innokkuus ja ihmisläheisyys ovat puolia minussa, jotka varmasti näkyvät joka paikassa, myös Opekkaassa.

Mulla ei nyt kokemusta oo hirveen virallisista paikoista, mutta sitäki enemmän erilaisia kokemuksia OKL:stä. Haluan OKL:n tarjoavan jatkossakin kaikille ikimuistoisia, opettavia ja ainutlaatuisia kokemuksia! 

Viihtyisin itse erittäin hyvin liikunta- ja hyvinvointivastaavana, koska ne ovat hyvin lähellä sydäntäni. Siellä haluisin hiukan monipuolistaa tarjontaa sekä pitää perinteiset pelit edelleen mukana! Oon kyllä vähän "jokapaikanhöylä" eli eiköhän multa hommat ku hommat onnistu!
En ehkä ekana ois ajatellu hakevani, mutta luulen Sempun antaneen mulle aikas paljon, joten ny on mun vuoro antaa Sempulle<3 

Ikinä ei tiedä mitä eteen tulee (toivottavasti ei koskaan siirtoa Turkuun), mutta näidenkin takia muistetaan nauttii joka hetkestä!

16. Eero Aaltio

Aaltion Eero tässä moro! 21-vuotias ekan vuoden kässä. Alunperin oon Tampereelta, tulevaisuudessa oon Mouhijärven nimismies, ainakin näin mulle on pienestä asti sanottu.

Haen Opekkaan hallitukseen, koska haluan päästä vaikuttamaan Mäen menoihin ja eteenkin liikunta ja hyvinvointijuttuihin. Liikunta onkin mulla lähellä sydäntä ja sielua. Hengitän ja elän sen ehdoilla. Siksi olisinkin oiva lisä ainakin tähän tiimiin.

Lisäksi olen rempseä tyyppi joka tykkää autella monessa. Olen valmis moneen kunhan vaan apua pyydetään!

Terkuin Eero