Hallitusehdokkaat vuodelle 2024
Ehdolle voit asettua 2.-16.11.2023 välisenä aikana. Haku sulkeutuu 16.11. klo 23.59. Haku suoritetaan vapaamuotoisella hakemuksella, joka julkaistaan täällä. Lähetä hakemukseksi opekas@utu.fi
Tarkemmat ohjeet löydät täältä
2. Verna Myllymaa

Olen 21-vuotias 3. vuoden luokanopeopiskelija. Olen toiminut kuluvan vuoden aikana Opekkaan puheenjohtajana ja olen päättänyt asettua ehdolle vuoden 2024 puheenjohtajaksi. Toivon jäsenistöltä luottamusta, että saan jatkaa puheenjohtajana.
Kuluva vuosi on ollut raskas, mutta antoisa. Hallituksesta on lähtenyt jäseniä, kukin omasta tahdostaan ja syistä, joihin emme olisi voineet varautua. Olen oppinut paljon niin järjestötoiminnasta kuin itsestänikin. Sen, millaista yhteistyötä tarvitaan. Olen oppinut, että itselleni haasteet ovat mieluisia ja osaan toimia hyvin paineen alla. Koen, että minulla on vielä paljon annettavaa Opekkaalle ja, että minun olisi tästä helppo jatkaa seuraavalle kaudelle puheenjohtajana.
Olen helposti lähestyttävä ja realistinen johtaja, jolle on tärkeää, että jokainen hallituslainen kokee oman työpanoksensa merkitykselliseksi. Siksi koen, että minut tulisi valita puheenjohtajaksi myös ensi kaudelle.
Tärkeimpänä kehityskohteena näen opiskelijoiden edunvalvonnan. Opekkaan tulee toimia entistä näkyvämpänä opiskelijoidemme edunvalvojana. Tähän toivonkin seuraavalta hallitukselta enemmän panostusta, kuin mitä tänä vuonna olemme pystyneet antamaan.
Pyydän luottamustanne toimia puheenjohtajana myös ensi vuonna. Saatte minusta luotettavan ja helposti lähestyttävän puheenjohtajan myös ensi vuodelle.
Nähdään Sempulla!
Karri Artiola

Olen 31-vuotias neljännen vuoden luokanopettajaopiskelija ja olen päättänyt asettua ehdolle vuoden 2024 puheenjohtajaksi Opekkaaseen. Olen toiminut hallopedina Harjoittelutyöryhmässä syksystä 2021 lähtien.
Elämme tällä hetkellä poliittisesti epävakaassa tilanteessa, joka heijastuu myös kampuksemme arkeen. Kampuksestamme, ja täällä opiskelusta, on kuluneen vuoden aikana tullut politisoitunutta. Poliittiset laidat repivät yhteisöämme eri suuntiin ja vastakkainasettelusta on tullut arkipäivää. On tullut aika valita johtoon poliittisesti sitoutumaton ja harmaan, tolkun ihminen, johtamaan kattojärjestöämme eteenpäin. Kampuksemme on jälleen aika puhaltaa yhteen hiilen.
Tiedostan puheenjohtajan tehtävään kuuluvan vastuun. Tällä elämänkokemuksella, voin olla varma, että kannan tehtävän kunnialla alusta loppuun. Vastuunkantajana olen kuin Antiikin Atlas, enkä sorru suurenkaan paineen alla. Määrätietoisuudelleni vetää vertoja ainoastaan Todd Boehly. Pidetään pää kylmänä ja sydän lämpimänä.
"Terve järki näyttää olevan ominaisuus, jota on vähiten siellä, missä sitä tiukan tullen eniten tarvittaisiin."
- Urho Kaleva Kekkonen
3. Lotta Järvenpää

Heips! Mä olen 21-vuotias toisen vuoden varhaiskasvatuksen opettajaopiskelija. Haen Opekkaan hallitukseen koska viimeisen vuoden aikana oon todennu kuinka hauskaa nä hallitus hommat on! Oon toiminut viimesen kauden Lastopetin hallituksessa sihteerinä, jäsen- ja sähköpostilistaavana sekä ollut monessa muussa mäen toiminnassa mukana. Tykkään olla semmonen joka paikan tekijä. Viime vuonna ei vielä löytynyt uskallusta tähän lähteä mutta nyt löytyy! Viimeinen vuosi on opettanut mulle paljon hallitustoiminnasta ja kaikesta mikä kuuluu meijän mäelle. Koen olevani hyvä lisäys Opekkaan hallitukseen koska haluan olla luomassa meijän kampuksesta entistä kivempaa paikkaa meille kaikille niin opinnoissa kuin myös vapaa-ajalla. Hallituksessa mua kiinnostaisi toimia varapuheenjohtajana koska koen kykeneväni toimimaan luotettavana oikeana kätenä tulevalle Opekkaan puheenjohtajalle.
Mä innostun helposti uudesta ja haasteet ei mua haittaa. Koen olevani helposti lähestyttävä, joka mielestäni on hyvä ja tärkeä piirre hallituslaisissa. Kuvailen itteeni tättähääränä koska mulla on usein monta hommaa menossa mutta silti langat aina käsissä.
Mäellä haluaisin vaikuttaa siihen, että kaikkien meidän äänet saataisiin kuuluviin. Meitä kuvaillaan tiiviinä yhteisönä ja siihen mun mielestä meidän kuuluu panostaa! Opiskelusta ja opiskelijaelämästä kuuluu saada kaikille mieluisaa ja haluan olla mukana luomassa sellaista Opekasta jonka puoleen opiskelijat voi ja uskaltaa kääntyä.
Tsemppiä loppu syksyyn ja nähdään Sempulla!
4. Sami Mattila

Sami vetäytyy hallitushausta pois: ”Onnea muille hakemuksiinne ja onnistelista hallituskautta! Eppuja lainaten " Antaa kaikkien kukkien kukkia vaan"”
5. Paavo Mäkituuri

I'm not one of the bottle. I think I'm a special one. ~ José Mourinho
Olen 25v kolmannen vuoden luokanopettajaopiskelija Tampereelta. Vuoden pidin taukoa oltuani fuksivuonna opekkaassa ja nyt olen valmis palaamaan luomaan universaalia rakkautta ja iloa mäelle yhtä vahvana kuin 2017 N'Golo Kanté, kiitos.
6. Eero Aaltio

Uskon Semppuun, uskon Opekkaaseen, uskon Huuhkajiin!
7. Santeri Lilja

Runoilut sikseen. Olen 23-vuotias toisen vuoden vaka. Alkuperältä ja sydämeltä raisiolainen, mutta nyt opintojen ohella hieman raumalaistunut. Olen kuluneella kaudella toiminut Lastopet ry:n varapuheenjohtajana sekä Semppu Ensemblen laitteisto- ja koulutusvastaavana, joten kokemusta järjestötoiminnasta on ehtinyt kertyä. Olen kiinnostunut Opekkaasta sekä uutena haasteena, että mahdollisuutena nähdä uusi puoli Sempusta ja sen toiminnasta. Liikuntaan ja hyvinvointiin sekä opiskelijakulttuuriin liittyvät pestit kiinnostavat erityisesti.
Horoskoopiltani olen oinas ja anna.fi- sivuston mukaan oinaan hyviä puolia ovat mm. spontaanius, aktiivisuus, rohkeus sekä luotettavuus. Ilmeisesti kasvina olen ainakin tulppaani.
Olavia tähän loppuun vielä siteeraten: "Mä en tiedä luonnontieteistä mitään." En juuri minäkään. Sen kuitenkin tiedän, että haluan olla mukana luomassa uutta yhtenäistä Opekasta ja Seminaarinmäkeä.
Hyvää syksyä ja loppuvuotta. Nähdään Sempulla!
8. Heidi Levänen

Jaksuhalit viel loppusyksyyn!
9. Filippa Myllymaa

Koen olevani avarakatseinen ja helposti lähestyttävä. Tykkään osallistua mäen tapahtumiin ja haluaisin olla mukana myös niiden järjestämisessä. Olen aiemmin toiminut Ulvilan nuorisovaltuustossa sekä oppilas- ja opiskelijakunnan hallituksissa, joten minulla on jo jonkinlaista kokemusta vaikuttamisesta, ja pystyn ja haluan mielelläni ottaa vastuuta. Mielestäni hallitukseen tarvitaan myös fukseja. :)
Erityisesti olen kiinnostunut tapahtumien järjestämisestä ja haluan luoda mäelle hyvää yhteishenkeä!
10. Elli Ahola

11. Viljami Vartiainen

Howdy! Mä olen Viljami. Olen 24-vuotta nuori, isosti neitsyt (horoskoopiltani, hyi sua) ja tulen alunperin Vantaalta, Korsosta. Opiskelen itseäni luokanopettajaksi ja toivon mukaan myös joskus täksi valmistuisinkin.
Olen halukas hallitukseen, koska olen aina ollut messisä erilaisissa projekteissa, tapahtumissa sekä ryhmissä mm. HalooTiksi!-tapahtumassa, nuorisovaltuustossa jne. Oon tosi kiinnostunut lähtee tähän messiin, koska haluan olla vaikuttamassa asioihin ja erityisesti järjestämässä juttuja.
Suorasanaisuudellani haluan tuoda mielipidettäni esiin ja toimia muiden kampuksen opiskelijoiden puolesta heidän äänenä.
"I'm that b*tch. Been that b*tch, still that b*tch. Will forever be that b*tch" - Megan Thee Stallion
12. Oona Kiviniemi

Moikku! Oon kohta 21v, toisen vuoden vakaopiskelija Porista (Noormarkusta). Oon ollut kuluneen vuoden Lastopetin hallituksessa hupitiimissä ja tykännyt paljon hallitustoiminnasta, joten miksi en hakisi Opekkaaseen. Vaikka hallitustoiminta on ollut välillä työlästä, on ollu tosi hauskaa ja oon saanut hommat aina hoidettua hyvin. Koen olevani hyvä palanen tähän hallitukseen, koska oon hyvä toimimaan ryhmässä, tykkään vaikuttaa asioihin ja oon aktiivisesti mukana mäen toiminnassa. Oon sosiaalinen, puhelias ja ainakin omasta mielestäni ihan hauska, joten musta sais kivan hallituskamun. :)
Tykkään olla vähän kaikessa mukana ja oon valmis ottamaan tämänkin haasteen vastaan ja luomaan meijän mäestä entistä paremman paikan olla!
Näkyillään ja moikkaillaan Sempulla!
13. Peppiina Koskinen

Oon 18v ekan vuoden luokanopettajaopiskelija Salosta. Oon reipas, menevä ja pirtsakka, joten koen et luon hyvää ilmapiiriä niin hallituksessa kuin mäelläkin. Oon tosi avoin uusille ihmisille, ja tykkään olla monessa jutussa mukana. Omii vahvuuksii tämmöses toiminnas ois hauska nähä enemmä, mut yleisesti oon kyl hyvä monissa sosiaalisis tilanteissa!
Mulla ei oo aikasempaa kokemusta hallitustoiminnasta, mut nuorena oppii, joten uskon et suoriudun hyvin! Haluun toimii yhteisen hyvän puolest ja semmosen kivan yhteishengen, joten tää on varmaan oikee paikka siihen:)Tsemii loppuvuoteen!!
14. Hanne Latvala

Heips! Olen 32-vuotias 1.vuoden kässä. Opekkaan hallitukseen haen, koska haluaisin päästä edistämään mäen yhteisöllisyyttä. Saisihan siinä samalla hyvää kokemusta hallituksessa toimimisesta sekä uusia kavereita.
Kokemusta löytyy kahdesta eri taloyhtiön hallituksesta. Eli hieman löytyy jonkin sortin kokemusta.
Eniten kiinnostaa opiskelijakulttuuri sekä hyvinvointi ja liikunta, mutta olen avoin myös muihin tehtäviin. Luonteeltani olen muita innostava sekä itse innostuva. 😊
Aurinkoista syksyä! Nähdään Sempulla!
15. Mikko Peltonen


16. Iida Aaltio

Oon Iida ja tällä maapallolla vuosia taivaltanu 26. Mäellä seikkailen nyt neljättä vuotta ja hallituksessa oon toiminut jo kahden kauden verran ja haluaisin vielä kolmannelle mukaan!
Haluan edelleen luoda mäelle hyvää meininkiä, järjestää hyviä juttuja kaikille ja kohdata semppulaiset jokaisessa päivässä. Valmis olen melkein pestiin kuin pestiin.
Vielä pieni aforimsi tähän loppuun:
Nouse ylös jokaisesta kaatumisesta vahvempana, sillä paluu on vain alku uudelle voitolle elämän suuremmassa taistelussa.
Hymyillään kun tavataan! Ja rissellä nähään<3
17. Julia Koskinen

Oon Julia 24 vuotta. Aloitin tänä syksynä lokki maisteriopinnot. Tuon mukanani Opekkaan hallitukseen 2 vuoden kokemuksen. Olin molemmat kaudet liikuntavastaavan roolissa. Nyt vuoden tauon jälkeen haluan päästä takaisin Opekkaan jengiin!
En vielä tiedä mitä roolia haluaisin hallituksessa tehdä, mutta uskon että aiemmalla kokemuksella mikä vaan rooli luonnistuu! Lupaan hoitaa tehtäviäni kuin äiti lapsiaan laskettelureissulla!
Nähdään rissellä <3
18. Salli Aaltonen

Oon 24v ekan vuoden luokanopeopiskelija ja kotoisin Perniöstä. Hallitustoiminnassa kiinnostaa erityisesti opiskelijakulttuuriin ja liikuntaan sekä hyvinvointii liittyvät pestit, mutta pienellä perehdytyksellä hoituis muutkin hommat.
Hallitustoiminnasta ei oo ennestään kokemusta, mutta oon toiminut jo useamman vuoden urheiluseuran jaostossa, jossa operoidaan samantyylisten asioiden kanssa eli esim. järjestetään tapahtumia ja varmistetaan että kaikki viihtyy. Hallituslaisena olisin luotettava, reilu ja rento.
19. Topias Kokkonen

Olen sitoutunut luomaan ympäristön, jossa jokainen ääni kuuluu, jokaista ajatusta kunnioitetaan ja jokainen unelma on mahdollinen. Opettajana ja kattojärjestön jäsenenä pyrin yhdessä teidän kanssanne rakentamaan paikan, joka heijastaa kaikkea parasta opiskelijayhteisössämme.
Positiivisuus on voimavaramme. Haluan innostaa teitä unelmoimaan suuremmin, kannustaa tekemään hyvää ja rakentamaan yhdessä maailmaa, joka heijastaa valoamme. Yhdessä luomme ilmapiirin, jossa jokainen tuntee olevansa arvostettu ja tervetullut osa kokonaisuutta.
Yhdessä voimme saavuttaa kaiken ja vaikuttaa positiivisesti ympärillämme. Äänestäkää positiivisuuden ja yhteisöllisyyden puolesta – äänestäkää minua.
Kiitos, että uskotte minuun ja yhteiseen tulevaisuuteemme.
Ystävyydellä,
Topias
20. Sani Pirttikoski

Moiksu,
Mä oon Sani Pirttikoski 2. vuoden luokanopeopiskelija. Olen 21-vuotias pirtsakka, energinen ja sosiaalinen tapaus Turusta! En ole aikaisemmin ollut mukana hallitustoiminnassa, mutta olisin kuitenkin kiinnostunut vaikuttamaan meijän mäen asioihin.
Aikaisempaa järjestökokemusta minulta löytyy muunmuassa seuratoiminnasta ja olenkin perustanut mäelle syksyn aikana uuden tanssijoukkueen. Opekkaan hallituksessa minua kiinnostaa erityisesti edunvalvonta sekä tapahtumien järjestäminen. Opekas saisi minusta innokkaan tekijän hallitukseen. Minulta löytyy intoa, aikaa ja ideoita!
21. Claudia Gonzalez

Hola Coca-cola!
Väestörekisterille oon Claudia, mutta siviilissä larppaan Liisana ja opiskelen ensimmäistä vuotta varhaiskasvatusta. Haen opekkaaseen, koska olen kiinnostunut edunvalvonnasta ja koen, että kampuksen kattojärjestössä pääsen parhaiten vaikuttamaan mäen asioissa. Juuri valittuna edaattorina näen myös mahdollisuuden kuulostella kampuksen ongelmia ja viedä niitä eteenpäin edustajiston kokouksiin. Kiinnostaa myös palauttaa fuksivastaavan rooli, jota ei tänä vuonna ole ollut ja haalaritoimikunnan jäsenenä väitän, että yksi vanhempi tieteenharjoittaja opastamassa haalareiden ihmeellisyyksistä olisi ollut kivaa.
Tuutorini kuvaili minua tättärähääräksi ja niinhän se on, että tämä tättärähäärä haluaa häärätä ja varmistaa, että sempun opiskelijat voivat nukkua yönsä hyvillä mielin tietäen, että opekkaassa valvotaan heidän etujansa.
22. Venla Voutilainen

Oon Venla 21.v Raumalle sivistyksen kehdosta (Hämeenlinnasta😉) muuttanu kolmannen vuoden lokki. Sivuaineina mulla on käsityöt ja alkukasvatus.
Hallitushommista löytyy jo hiukan kokemusta, sillä toimin kauden 2023 Qme:n some- ja yhdenvertasuusvastaavana. Opekkaassa mua kiinnostas erityisesti opiskelijoiden hyvinvoinnin edistäminen niin liikunnan kuin tapahtumienkin muodossa🫶🏻.
Musta sais hallitukseen tyypin, jolla on ainakin omasta mielestä tosi hyviä ajatuksia ja uusia ideoita! Törmäillään Mäellä😘
23. Liinu Jokela

Haluan vaikuttaa asioihin ja toivon, että kaikilla olisi hyvä olo ja hyvä olla Raumalla.
Mua kiinnostaa erityisesti tapahtumien järjestäminen. Mulla on omaa kokemusta tapahtumista ja ne on ollut tosi kivoja.
Osaan heittäytyä, joten kiinnostun tosi nopeesti. Toivottavasti teillä on ollu kiva syksy ja toivon, että nähdään Sempulla!
24. Iida Oksanen

Tsempit kaikille loppuvuoteen ja törmäillään sempulla :D